Ruokablogien kärki

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Tillinen tonnikala-katkarapupiirakka

Perjantai-iltaan ihanaa suolaista piirakkaa ja The Voice Of Finlandia :)
Tämä ohje on kulkenut mukanani jo vuosia, äidiltä peräisin. Tosin äiti teki piirakkapohjan itse, minä käytän oikotienä pakastepohjaa. Mutta hyviä ovat nuo valmiitkin. Tässä siis ohje:

-1pkt pakastepiirakkapohjaa

täytteen perusosa:
-1prk kermaviiliä
-2 munaa
-1 pussi pun.leima emmentalraastetta
-ripaus yrttisuolaa, mustapippuria myllystä

tilli-tonnikala-katkaraputäyte:
-puntti tilliä hienonnettuna
-1 tlk tonnikalapaloja
-1 pss katkarapuja sulatettuina


Painele taikina piirakkavuokaan tasaisesti, sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan, levitä tasaiseksi.

Paista uunin alatasolla +200c, n.30-40min

Hyvää sellaisenaankin tai salaatin kanssa. Itse pidän siitä jopa jääkaappikylmänä :)

Täytteeksi voi laittaa tuon tämän kertaisen tonnikalahässäkän lisäksi esi tällaisia yhdistelmiä, kunhan käyttää tuota perusosaa pohjana:

-savukinkkua, paprikaa, persiljaa, purjoa

-fetajuustoa/vuohenjuustoa, mustia oliiveja, miniluumutomaatteja halkaistuna/aurinkokuivattua tomaattia, parsakaalia, punasipulia, tuoretta basilikaa

-sieniä, pekonia, sipulia

Mielikuvitus vain rajana!


Tonnikalapiirakka katkaravuilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti